Mistähän innostus makeisiin leipomuksiin lähtikään? 
Varmaankin äidiltäni, joka oli siihen saakka saanut meidän neljän siskoksen suut makeaksi herkuillaan. 
Monet kerrat muistan tuumineeni, että osaisinpa minäkin, mutten koskaan oikeastaan edes lähtenyt kokeilemaan kakkujen tekoa itse, vaan turvauduin äityliinin makoisiin luomuksiin.
Esikoisen synnyttyä turvauduin edelleen äitini leipomuksiin, mutta kun toinen lapsemme syntyi ja oli aika viettää hänen ensimmäisiä synttäreitään, päätin, että tälläkertaa teen jotain myös itse.
Yhdessä äidin kanssa lähdimme kokeilemaan marsipaania vähän uudella tyylillä, siihen saakka ideat olivat lähinnä olleet vain ruusuihin liittyviä tai muuta näperrystä ilman teemaa, mutta nyt näpersimme hassun näköisiä olioita ja ainakin oma tekeleeni toi mieleen enemmän ala-asteella tekemääni saviukkelia, kuin keijua. :D
Mutta kakku oli silti saanut osakseen omaa käden jälkeäni ja siitä innostus lähti.
Aloin selailemaan erilaisia kakkublogeja ja taisin kokea eräänlaisen mega valaistumisen.
Aloin harjoitella. Ensin ruusuja, mutta nopeasti päätin iskeä vähän haastetta peliin ja teinkin pari vauva-koristetta, joista tuli ensikertalaisena oikeastaan varsin kivat. 
Kakun kuorrutus oli pelottavaa, kyllä, ihan hirvitti mitä siitä tulee.
Kaikki sujui kuitenkin suhteellisen hyvin.
Marsipaani ja sokerimassat onkin nykyään ihan mukavia, eivät yhtään pelottavia. ;)
Tästä on nyt kulunut 2 vuotta.
Harjoitus tekee mestarin ja siihen tähdätään, vaikka tiedänkin, että aina oppii uutta eikä siten ole koskaan ns. valmis.
Mutta sekös on kivaa, makoisien makeiden herkkujen maailmassa ei taida olla taivaskaan rajana.
Aika onkin harrastuksessani pahin vihollinen.
Arjen lomassa ja kahden alle kouluikäisen lapsen paimennuksessa on vain pieniä hetkiä, että voi paneutua kunnolla siihen mitä seuraavaksi haluaisi tehdä.
Hiljaa hyvä tulee, joten lämpimästi tervetuloa blogiini, alankin keräämään kuvia kasaan (joita onkin törkypaljon), jotta saadaan homma pyörimään.